"Kun muutat ajattelutapasi, muutat koko elämäsi"
Tuon opetuksen olen sisäistänyt omakohtaisen kokemuksen kautta.
Sairastuin nuorena äitinä sairauteen, joka alkoi vuosi vuodelta rajoittaa elämääni yhä enemmän. Se sairaus on fibromyalgia. Sairastin sitä 15 vuotta ja menin koko ajan huonompaan kuntoon. 13 vuotta sitten tapahtui käänne, josta alkoi omatoimisen kuntouttamisen matkani. Sen ansiosta oireet alkoivat helpottaa ja vähitellen jäädä pois kokonaan. Takana on jo kuusi 98 % oireetonta vuotta. Se tarkoittaa, että silmissäni on oireilua, joka voi olla jäänteitä fibromyalgiasta. Kaikki muut oireet ovat poissa eikä keho reagoi enää niihin ärsykkeisiin, jotka sairauden aktiivivaiheessa aiheuttivat oireita.
Olen perehtynyt fibromyalgiasta tehtyihin tutkimuksiin jo yli 20 vuoden ajan. Tutkimukset ja nyt myös suomalaiset alaan perehtyneet lääkärit vahvistavat oman kokemukseni: suuri osa sairastuneista voi kuntoutua jopa oireettomaksi elämänhallinnan avulla ja omaksumalla oikeanlaisen liikunnan ja ruokavalion pysyväksi osaksi elämää. Vahvistusta tälle löysin kansainvälisen moniammatillisen hoitotiimin kokemuksista: he ovat näillä menetelmillä kuntouttaneet sekä fibromyalgiaa että väsymysoireyhtymää sairastavia jo yli 10 vuotta. Jotta kuntoutuminen onnistuisi, täytyy olla riittävästi tietoa sekä sairauden aiheuttamista rajoitteista että oikeanlaisista keinoista. Fibromyalgiaa sairastavalle ei esim. mikä tahansa liikunta ole kuntouttavaa.
Kuntoutumismatka on muokannut tapaani ajatella ja kouluttautumisen myötä se muokkautui lisää. Opiskelin ravintovalmentajaksi. Tutkinto sisältää sekä ravintotieteen että valmennuksen opinnot. Lisätietoa ihmiskehon ihmeellisyyksistä olen saanut suorittamistani anatomian, fysiologian, liikuntalääketieteen ja nyt myös psykologian kursseista.
Lisäksi olen perehtynyt vaihdevuosien mukanaan tuomiin ravinto- ja aineenvaihdunnan haasteisiin. Kiinnostus asiaan on ymmärrettävää, kun elämää on takana jo 60 vuotta. Näillä asioilla on kuitenkin vaikutusta myös fibromyalgian oireisiin. Arvelen, että vaihdevuosien lisäksi ikä on tuonut mukanaan kokemusta ja ymmärrystä erilaisille elämäntilanteille.
Käytän paljon aikaani jakaakseni tietoutta fibromyalgiasta ja kuntoutumsen mahdollisuudesta. Viestini otetaan vastaan sekä toiveikkaana että epäuskoisena, joskus vihallakin. Se tekee viestin välittämisestä haasteellista. Tämä sanoma on kuitenkin niin tärkeä, että aion jatkaa tällä tiellä.
Jotta viesti kuntoutumisen mahdollisuudesta tavoittaisi mahdollisimman monet, päädyin kirjoittamaan Fibromyalgiasta voi kuntoutua opaskirjan avuksi kuntoutumisen käynnistämiseen. Kirjoittamisen myötä jouduin vielä palaamaan aikaan, jolloin omat oireeni rajoittivat elämää kaikella tavalla. Ne kokemukset ja tunteet ovat minulle vielä hyvin eläviä. Siksi minun on helppo ymmärtää heitä, jotka taistelevat vielä oireidensa kanssa. Olen ollut samassa tilanteessa. Hieman eri näkökulmista kirjoitetut Paranemisen vuosi - kuntoutujan päiväkirja ja Haluan parantua ilmestyvät lähitulevaisuudessa. Molemmat auttavat eteenpäin kuntoutumismatkalla.
Kuntoutumisen tueksi olen valmistanut myös verkkokurssin, jossa hyödynnän muun osaamiseni lisäks tuon kansainvälisen tiimin keräämää tietoutta. Tunnistamalla ne tekijät, jotka saivat sairastumaan, löytyvät myös ne painopisteet, jotka on välttämätöntä huomioida oireiden kuriin saamiseksi.