Perjantai, Lokakuu 18, 2019, 12:38

Jos joku olisi kysynyt minulta 20 vuotta sitten, antaisinko fibromyalgian kipuni ja muut oireeni pois, vastaus olisi ollut ilman muuta kyllä. Oikeastaan se olisi ollut KYLLÄ!!! Ja sen jälkeen olisin kertonut, kuinka mahdotonta se on.

Mennyt on  mennyttä, mutta tulevaisuuteen voi vaikuttaa

 

Vaikka nyt tiedän ainakin lähes täydellisen oireettomuuden olevan mahdollista, en halua moittia tai syyllistää itseäni sen aikaisesta suhtautumisesta. Mitä se hyödyttäisi? Elämä ja perintötekijät olivat muokanneet minusta sellaisen enkä tiennyt muusta.

Eikä kukaan, joka ei ole ollut siinä samassa tilanteessa, kulkenut samoissa jalanjäljissä ja kokenut samoja asioita, voi tietää, olisiko itse valinnut ja toiminut viisaammin. Tai toimisiko nyt.

Viidentoista vuoden sairastamisen jälkeen olin kuitenkin valmis kokeilemaan, voinko kohentaa oloani edes vähän. Se johti 98% oireettomuuteen.

Nyt tunnen velvollisuudekseni jakaa tietoutta kuntoutumisen mahdollisuudesta ja fibroille sopivista kuntouttamiskeinoista. Miksi? Siksi, että minulla on niistä sekä tietoa että kokemusta.

Jos toimii aina samalla tavalla, saa aina samanlaisia tuloksia

 

Tietoutta jakaessani kerron myös usein kuntoutuneeni lähes täysin oireettomaksi. Moni torjuu viestini perehtymättä asiaan yhtään enempää. Jotkut ärtyvät tai suuttuvat, jotkut pahastuvat.

Pahoittelen sitä. Pahoittelen myös sitä, että en löytänyt oikeita sanoja, joilla vakuuttaisin sinut siitä, että tälle asialle kannattaa antaa tilaisuus.

Matkalle pääsee ensimmäisen kynnyksen ylittämällä

 

Jotkut ottavat viestini vastaan ja heillä herää toivo oireiden kuriin saamisesta. Haaste ei kuitenkaan lopu siihen, että antaa tilaisuuden. Se on vasta ensimmäisen kynnyksen ylitys.

Jos lähdet kuntouttamaan itseäsi, voi olla vaikea hyväksyä, että tämä matka on pitkä. Se ei sovi tämän ajan maailmankuvaan. Harvalla se sopii myös omiin odotuksiin. Tuloksia pitää tulla nopeasti, vaikka sairaus olisi sitä ennen edennyt vuosikausia.

Miksi tuloksia ei tule nopeasti? Siksi, että fibromyalgiaa sairastavan elimistössä niin moni asia toimii poikkeavasti. Siksi, että oireet kuluttavat vähäisetkin voimat. Ja myös siksi, että ei ole olemassa yhtä oikeaa ohjetta, joka soveltuu kaikille.

Se on yksi fibromyalgian ominaispiirteistä. Joudut näkemään sen vaivan, että kokeilemalla eri kuntoutusvaihtoehtoja löydät sinulle soveltuvat. Niistä tulee osa loppuelämääsi, joten niiden pitää olla sellaisia, että ne soveltuvat elämänrytmiisi ja luonteellesi.

Kuka sinusta huolehtii, jos et sinä itse?

 

Sen lisäksi joudut kyseenalaistamaan itseäsi, tapojasi toimia ja muiden taholta tulevaa suhtautumista. Ei ole pilleriä, jonka voisi ottaa. Voi vain ottaa vastuun siitä, että pyrkii pitämään itsestään huolta.

Omatoiminen kuntouttaminen on haaste. Jos sen ottaa vastaan, karsii paljon pois epäilyksiä, turhautumista ja halua keskeyttää, kun ajattelee kuntouttamismatkaa huolenpitona itseään kohtaan.

Omatoimiseen kuntouttamiseen kannustaen

Liisa


Tarja kirjoittaa:
Perjantai, Lokakuu 18, 2019, 14:14
Kun olen ollut mukana livelähetysissä ja kuunnellut sinua ja tarinaasi Liisa, olen ihmetellyt, miten voit puhua juuri minusta, oireistani ja vaikeuksistani. Olen nauttinut livelähetysten annista ja lähtenyt kuntoutumisen tielle verkkaisesti, voimieni sekä aikataulujeni mukaan. Kirjan lukeminen ihan loppusuoralla. Hyviä eväitä annat matkalle!
Liisa kirjoittaa:
Perjantai, Lokakuu 18, 2019, 16:31
Kiitos Tarja! Luulen, että tuo sairaus muokkaa meidän sielunmaisemaa vähän samankaltaiseksi ja tietysti oireet osaltaan muokkaavat väkisin elämää. On ihana kuulla, että olet saanut oman matkasi jo aloitettua. Olen mielelläni mukana sillä matkalla näiden livelähetysten ja postausteni kautta. Voimia ja sitkeyttä sinulle!
(*) Vaaditut kentät
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän